Suosikit

Ostoskori

Et ole vielä lisännyt mitään ostoskoriisi.

Mikä on lihasrevähdys?


Lihasrevähdyksellä tarkoitetaan lihakseen syntynyttä vammaa, jossa lihaskudoksen lihassäikeet vahingoittuvat ja lihaskudokseen ja sen ympäristöön tulee verenvuotoa. Lihasrevähdys voi syntyä monella tapaa, mutta yleensä niin, että lihas on jännitettynä ja kuormitettuna kovassa ponnistuksessa. Lihasrevähdys voi tulla myös lihakseen osuneesta iskusta. Lihasrevähdys tapahtuu usein urheilun yhteydessä, mutta myös työtapaturmaiset lihasrevähdykset ovat tavallisia. Lihasrevähdykselle herkkiä lihaksia ovat hauislihas, vatsalihakset, ja reisi- ja pohjelihakset.


Lihasrevähdyksen oireet

Lihasrevähdys on kivulias ja joskus kipu voi olla jopa räjähdyksenomaista. Lihas turpoaa ja revähdyskohtaan tulee useimmiten mustelma. Revähdyskohta on aristava ja lihaksen jännittäminen ja esimerkiksi revähdyksen aiheuttaneen liikkeen toistaminen tekee kipeää. Lihas menettää supistumiskykyään ja voimaansa ainakin lyhytaikaisesti. Pienen ja pinnallisen lihasrevähdyksen jälkeen lihasta voi yhä käyttää, mutta isomman lihasrevähdyksen jälkeen lepo ja oikeanlainen hoito on tärkeää.


Lihasrevähdyksen ensihoito

Lihasrevähdyksen ensihoitona on aina kohoasento, kylmähoito ja kompressio (KKK) eli lievästi vamma-aluetta puristava side. Nämä toimenpiteet vähentävät vaurioituneen alueen turvotusta ja pienentävät muodostuvan verenpurkauman kokoa. Kivun hoitoon voi käyttää myös tulehduskipulääkkeitä.


CoolXChange® -kylmäside tarjoaa lihasrevähdyksen ensihoitoon sekä kylmän että kompression samassa vaiheessa. CoolXChange® -kylmäside laskee ihon lämpötilaa jopa 10 asteella. Kylmäside kiedotaan hellästi vaurioituneen alueen ympärille ja annetaan olla paikallaan noin 2 tuntia. Side ei saa olla liian tiukka vaan kompressiota pitää mukauttaa niin, että side tuntuu mukavalta. CoolXChange® tuote löytyy Askelterapia verkkokaupan valikoimista tästä

coolxchange

COOLXCHANGE

KYLMÄ-KOMPRESSIOSIDE


2in1

Lihasrevähdyksestä paraneminen

Lihasrevähdyksestä parantuminen kestää 2 – 6 viikkoa riippuen lihasrevähdyksen laajuudesta. Lievissä lihasrevähtymissä lihasta voidaan varovasti alkaa kuormittaa jo muutama päivä revähdyksen jälkeen, mutta laajempien revähdysten ollessa kyseessä on hyvä odottaa noin viikko. Aluksi lihasta liikutellaan verenkierron parantamiseksi ja turvotuksen vähentämiseksi alueelta. Normaali harjoittelu ja lihaksen raskaampi kuormitus on mahdollista, kun lihaksen voima ja venyvyys ovat palautuneet. Tähän menee yleensä noin 3-6 viikkoa. Isot revähdysvammat saattavat vaatia kuukausien kuntouttamisen, varsinkin jos on jouduttu turvautumaan leikkaushoitoon.


Lihasrevähdyksen ehkäisy

Jos lihaksessa on jo ollut lihasrevähdys, voi lihas revähtää uudelleen, jos voimaa vaativat suoritukset aloitetaan liian aikaisin. Lihasrevähdys voi uusiutua vielä vuosienkin päästä, jos lihasrevähdys ei ole päässyt parantumaan kunnolla, esimerkiksi lihasyyt eivät ole pystyneet kasvamaan lihasalueelle muodostuneen arpikudoksen läpi. Lihasrevähdyksiä voidaan ennaltaehkäistä tehokkaimmin tekemällä ennen urheilusuorituksia kunnollinen lihasten alkulämmittely ja venyttely. Myöskään uupunutta ja ylirasittunutta lihasta ei tule harjoittaa.


Thermoskin SPORT tukisarja tarjoaa erinomaisen avun lihasrevähdysten ehkäisyyn

Thermoskin SPORT sarjan tuet ovat matalaprofiilisia ja laajalti säädettäviä lämpötukia, jotka on tarkoitettu käytettäväksi aktiivisen suorituksen aikana. Thermoskin lämpötuen sisävuori on lämmittävää Trioxon® -materiaalia. Materiaalin heijastama lämpö parantaa verenkiertoa ja pitää lihaksen lämpimänä samalla vähentäen kipua ja nopeuttaen lihasrevähdyksistä ja nivelvammoista parantumista. Trioxon® materiaalin 3-kerroksinen rakenne antaa ihon hengittää, poistaa kosteutta ja on iholle miellyttävä pitkäaikaisessakin käytössä. Thermoskin SPORT tukisarja löytyy Askelterapia verkkokaupasta TÄSTÄ!