Suosikit

Sinulla ei ole vielä tallennettuja suosikkeja.

Ostoskori

Et ole vielä lisännyt mitään ostoskoriisi.

PLANTAARIFASKIITTI ELI KANTALUUPIIKKI ON SEISOMATYÖLÄISEN VAIVA


Kantaluupiikin oireiden syntyminen

Plantaarifaskiitti eli kansanomaisemmin kantaluupiikki aiheutuu seisomatyöläisellä yleensä pitkäkestoisen seisomisen ja kävelyn johdosta. Kantaluupiikki aiheutuu sitä helpommin mitä useampia riskitekijöitä henkilöllä on seisomatyön lisäksi. Tällaisia riskitekijöitä ovat ylipaino, jalkaterän asentovirheet sekä esim. vapaa-ajan harrastukset, joissa juostaan tai rasitetaan paljon jalkateriä.Vai kka plantaarifaskiittia kutsutaan kantaluupiikiksi, ei tällaista piikkiä (jännekalvon kiinnityskohdan kalkkikertymä) havaita noin puolella kantapään jännekalvon kivusta kärsivillä. Kalkkikertymä ei ole kivun syy, vaan sen seuraus, joka kertyy pikkuhiljaa jännekalvon ollessa kipeytynyt.


Kantapääkipuun on olemassa myös muita syitä kuin plantaarifaskiitti/kantaluupiikki. Syitä voivat olla kantaluun alla oleva rasvapatjan kipeytyminen kovan tärähdyksen seurauksena tai kantaluun alueella olevien limapussien ja akillesjänteen kipeytyminen rasituksen seurauksena. Voimakas rasitus saattaa myös aiheuttaa kantaluun rasitusmurtuman.


Kantaluupiikin oireiden hoito

Jotta seisomatyöläinen voi välttää kantapääkivun syntymistä ja kantaluupiikin kehittymistä, tulee hänen kiinnittää huomiota painoon, työkenkiin, kenkien pohjallisiin, geelipehmusteisiin ja kompressiosukkiin. Riippuen työntekijän jalan tarpeista, voidaan kantaluupiikin oireiden ilmaantumista ja uusiutumista välttää käyttämällä oikeita jalan asentoa tukevia tuotteita.


Jos plantaarifaskiitin / kantaluupiikin oireet ovat jo tulleet, voidaan oireita helpottaa muutamin itse toteutettavin keinoin. Akuutissa vaiheessa hoito vaatii aktiivista kantakalvon venytystä, johon voidaan käyttää esimerkiksi Thermoskin FXT yölastaa, joka venyttää kantakalvoa yöaikaan. Päivällä kantakalvon rasitusta voidaan helpottaa käyttämällä Thermoskin FXT kompressiosukkia, jotka vähentävät kantakalvon kantapään kiinnityskohdan painetta ja siten lievittävät kipua päiväaikaan. Akuutissa vaiheessa venytyshoito kestää yleensä useita viikkoja, jonka aikana kipu lievittyy pikkuhiljaa.

ThermoskinFXT Yölasta

Thermoskin

YÖLASTA


Helpottamaan aamukipuja

Osta

Milloin tulee hakeutua hoitoon?

Hoitoon tulee hakeutua, jos itsehoitotoimenpiteet eivät auta kantaluupiikin oireisiin parin viikon sisällä tai oireiden syy ei ole ilmeinen eli kovasta rasituksesta johtuvaa (seisomatyö, jalkoja rasittava harrastus).


Kantaluupiikin / plantaarifaskiitin oireiden ehkäisy

Yksi kantaluupiikin oireiden aiheuttaja voi olla seisomatyöhön sopimattomat työkengät, jotka eivät tarjoa tarpeeksi tukea ja pehmustetta jalkapohjalle. Oireiden ehkäisy lähteekin liikkeelle sopivien työkenkien valinnalla. Suecos-työkenkämallistosta voi helposti etsiä omaan seisomatyöhönsä sopivan mallin ja tarvittaessa lisätä Pedag-pohjallisia ja geelituotteita korjaamaan jalkaterän asentovirheitä ja tuomaan lisäpehmustetta kantapäälle.


Lähteet: Duodecim terveyskirjasto [online] Kantapääkipu, "plantaarifaskiitti"

Tämän sivuston evästeiden käyttö Käytämme tarvittavia evästeitä parantaaksemme kokemustasi navigoidessasi sivustolla ja varmistaaksemme että sivusto toimii oikein. Välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Käytämme evästetietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Valitsemalla ok hyväksyt, että: Sabora Pharma ja kumppanit tallentavat sivustolta tietoja laitteelle ja / tai käyttävät laitteella olevia tietoja, kuten laitetunnisteita, edellä mainittuihin tarkoituksiin Sabora käyttää tunnisteiden avulla kerättyjä tietoja markkinoinnin ja mainonnan kohdentamiseen Saboran kumppanit käyttävät kerättyjä tietoja toteuttaakseen yksilöidyt mainokset ja sisällön, mainoksia ja sisältöä koskevat mittaukset, yleisötilastot ja tuotekehityksen.
Hyväksy evästeet

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat ajankohtaista tuotetietoutta sekä tiedot alennuksista ja uuttuus tuotteistamme suoraan sähköpostiisi.